TEMPPELIHERRAIN RITARIKUNTA ry

Suomen suurpriorikunta

Myytit ja legendat

TORINON KÄÄRELIINA

by Reima T.A. Luoto

1. JOHDANNOKSI

Torinon käärinliinan nimellä tunnettu pyhäinjäännös on vuosituhannen vaihteen lähestyessä aiempaa enemmän yleisen huomion kohteena. Kuolleen Kristuksen kuvaa esittävä reliikki on ollut aikaisempina vuosisatoina näytteillä varsin harvoin. Tähän käytäntöön on omalla vuosisadallamme tullut muutos, sillä reliikkiä on näytetty varsin usein (esim. vuosina 1973,1998). Lisäksi tiedemiesten on annettu tutkia kangasta ja siihen piirtynyttä parrakkaan kuolleen miehen kuvaa. Seuraavan kerran reliikki on esillä Torinossa kirkon riemuvuonna 2000.


Parrakasta kuolleen miehen päätä esittävät kuvat kytkeytyvät kohtalokkaalla tavalla myös Temppeliherrain ritarikunnan vaiheisiin. Ranskan kuningas Filip IV (1268-1314) vangitsi 13. lokakuuta 1307 Ranskassa eläneet Temppeliherrat. Syyksi pidätykseen esitettiin, että Temppeliherroista oli tullut Kristuksen kirkon vastustajia, jotka eivät taistelleet uskon puolesta. Sen sijaan he olivat pidättäjien mukaan kansainvälinen järjestö, joka palvoi epäjumalia ja oli liittoutunut kristinuskon vihollisten kanssa. Paavi Klemens V kielsi ritarikunnan vuonna 1312. Kahta vuotta myöhemmin, 18. maaliskuuta vuonna 1314 ritarikunnan suurmestari Jacques de Molay teloitettiin.


On todennäköistä, että Temppeliherrat eivät olleet syyllistyneet rikoksiin, joista heitä syytettiin. Temppeliherrojen vainon taustalla lienevät Ranskan talousvaikeudet ja Filip IV:n halu päästä käsiksi ritarikunnan omaisuuteen. Tunnustukset oli kiskottu vangituista ritareista kidutuksen avulla.


Tämän artikkelin tarkoituksena on pohtia sitä mahdollisuutta, että Temppeliherrojen kuulusteluissa esiin noussut parrakkaan miehen pää on yhteydessä kirkon historiassa tunnettuihin, Kristuksen käärinliinaksi uskottuihin reliikkeihin. Tätä ajatusta edustaa mm. Ian Wilson kirjassaan "The Shroud of Turin" (1978), jonka Klaus Karttunen on suomentanut nimellä "Käärinliinan arvoitus" (1979).


Wilson selostaa kirjassaan mielenkiintoisella tavalla Torinossa säilytettävän käärinliinareliikin vaiheet, jotka on dokumentoitu 1300-luvun lopulta lähtien varsin hyvin. Käärinliinan tuntemattomista varhaisvaiheista Wilson esittää hypoteesin, jonka mukaan Torinon käärinliina olisi itse asiassa sama kangas, joka tunnettiin Konstantinopolissa Mandylion-nimisenä pyhäinjäännöksenä.


Wilson arvelee, että Temppeliherrat veivät Mandylionin vuonna 1204 vallatusta Konstantinopolista ja pitivät sitä hallussaan järjestön lakkauttamiseen asti, jonka jälkeen käärinliina olisi päätynyt erään temppeliherrain johtomiehen sukulaiselle Ranskassa. Nämä arvelut ovat kiintoisia, mutta niihin tulee suhtautua hypoteeseina, jotka ovat paikoin varsin rohkeita. Esitän seuraavassa tiivistelmän Wilsonin rekonstruoimasta käärinliinan historiasta, johon hän liittää myös Temppeliherrain ritarikunnan lakkauttamisen.
 

 
2. TORINON KÄÄRELIINA

Torinon käärinliinaa (ital. Santa Sindone) säilytetään Torinossa Johannes Kastajan tuomiokirkossa. Kyseessä on 4,3 m pitkä ja 1,1 m leveä pellavakangas, jossa on haalea, seepian värinen negatiivikuva kuolleesta miehestä edestä ja takaa. Miehen ruumiissa on jälkiä erilaisista ruumiinvammoista, jotka ovat syntyneet mm. ruoskimisen sekä ristiinnaulitsemisen seurauksena.


Käärinliinan miehellä on orjantappurakruunun aiheuttamat haavat ja veritahrat otsassa sekä keihään pisto oikeassa kyljessä. Siitä vuotaneessa nesteessä verikomponentti ja seerumkomponentti ovat erillään, mikä osoittaa miehen olleen kuollut saadessaan piston kylkeensä. Miehen selässä on 120 haavaa metallipunnuksilla varustetun kolmisiimaisen roomalaisen ruoskan (flagellum horrible) iskujen jäljiltä, joita on annettu yhteensä 40 (vrt. 2 Kor 11,24). Kasvoissa on lisäksi muita iskujen ja väkivallan merkkejä. Nämä piirteet täsmäävät Uuden testamentin ja ennen kaikkea Johanneksen evankeliumin antamaan kuvaukseen Jeesus Nasaretilaisen teloituksesta.


Käärinliinan mies teloitettiin ristiin naulitsemalla, ei köyttämällä, joita molempia tapoja käytettiin. Mieheltä ei rikottu sääriluita. Sääriluiden katkaiseminen oli normaali tapa lopettaa ristiinnaulitun elämä, sillä jalkojen katkaisemisen jälkeen teloitettava ei enää voinut kohottautua ristillä hengittämään vaan tukehtui nopeasti. Kalliiseen pellavavaatteeseen on valunut tuoretta verta, mikä osoittaa, että ruumis on otettu alas ristiltä poikkeuksellisen nopeasti. Normaalisti ruumiit jäivät ristille jopa useiksi päiviksi, mikä oli osa rangaistusta. Nämä seikat osoittavat, että käärinliinan kuva esittää poikkeuksellista ristiinnaulittua.


Ruoskinta ennen ristiinnaulitsemista selittää sen, miksi Jeesus kuoli ristillä nopeammin kuin kaksi muuta ristiinnaulittua. Hänen varsinainen kuolinsyynsä saattoi olla ruoskinnan aiheuttamat rintakehän vammat ja nesteen kertyminen rintaonteloon. Ristiinnaulitseminen ruoskinnan jälkeen joudutti kuolemaa. Normaalitapauksessa ristiinnaulittavia ei ensin ruoskittu, sillä pelkkä ruoskinta oli jo yksinkin riittävän julma ja joskus kuolemaan johtanut rangaistus. Ilmeisesti roomalainen prokuraattori Pontius Pilatus yritti vapauttaa Jeesuksen ristiinnaulitsemiselta antamalla ruoskia hänet ja tuomalla kansan eteen: "Katso ihmistä" (Joh 19,5). Kansanjoukolle tämä rangaistus ei kuitenkaan riittänyt ja he vaativat Jeesusta vielä ristiinnaulittavaksi.


Käärinliinan kuvasta ei ole löydetty väriainetta eikä ääriviivoja. Se on verrattavissa palamisjälkiin paljon käytetyllä, silityslautaa verhoavalla kankaalla. Kyse on yhdestä niistä monista käärinliinareliikeistä, joiden uskotaan verhonneen Kristusta hänen maatessaan haudassa ristiinnaulitsemisensa jälkeen. Torinon käärinliina on merkittävä - paitsi siksi, että monet uskovat sen olevan aito Kristuksen käärinliina - myös siksi, että sen syntyä ei ole voitu todistaa pitävästi tieteen keinoin.
Käärinliinan tieteellinen tutkimus alkoi valokuvaaja Seconda Pian vuonna 1898 ottamista valokuvista. Lasinegatiivien kehityksen yhteydessä kuvaajaa hämmästytti käärinliinamiehen selkeä positiivikuva lasilevyllä. Näin kävi ilmi, että epäselvä kuva käärinliinassa oli itse asiassa negatiivikuva. Lasinegatiivien avulla mahdollistui käärinliinan kuvan yksityiskohtien tarkastelu.


Eri alojen tiedemiehet ovat tutkineet liinaa. Yhdysvaltalaiset Jumper ja Jackson totesivat, että kankaassa on kolmiulotteista informaatiota, jota ei tavallinen valokuva sisällä. Kuva ei ole syntynyt kankaan suoranaisesta kosketuksesta ruumiiseen, vaan matkan päästä. Kuva on ainoastaan kuitujen ulkopinnalla, eikä siinä ole havaittu väriainetta eikä myöskään verta.


Kuvan muodostumisprosessi on toistanut samalla tavoin ruumiin, hiukset, veren ja jopa elottomat esineet, kuten Jacksonin ja Jumperin löytämät kolikot silmien päällä. Kaikki näyttää kuvastuneen kankaalle samalla intensiteetillä ja ainoastaan veressä esiintyy hyvin vähäinen väriero. Jumper ja Jackson päätyvät toteamaan, ettei kuva ole syntynyt ihmisen tekemänä. Heidän mukaansa kuvan aiheuttajan täytyi olla voimakas ja lyhytaikainen purkaus, jonkinlainen ydinlämpöreaktio, joka vaikutti sekä ylös- että alaspäin.


Sveitsiläinen kasvitieteilijä Max Frei löysi liinasta mm. siitepölyhiukkasia kasveista, joita kasvaa vain Jordanin laaksoa ympäröivillä suolapitoisilla alueilla. Historiasta tiedetään, ettei liina ole ollut Lähi-idässä ainakaan 1300-luvun jälkeen. Jos siitepölytutkimuksen tulos on oikea, on käärinliinan täytynyt olla Lähi-idässä ennen 1 300-lukua.

[ SIVUN ALKUUN ]

 


3. MANDYLION JA KRISTUKSEN KASVONPIIRTEET

Meillä on yleisesti varsin selvä käsitys Jeesuksen ulkonäöstä, mutta mihin tämä kuva perustuu? Onko olemassa jokin Jeesusta esittävä "alkukuva", joka on ollut taiteilijoiden mallina? Kysymys kanonisesta Kristus-kuvasta askarrutti sekä idän että lännen teologeja ja maalareita. Idässä syntyi 200-luvulla legenda Kristuksen käsittä tehdystä kuvasta. Legendan mukaan Edessan ruhtinas Abkar Ukama IX bar Manu oli kuoleman sairas. Hän parantui katsomalla liinaa, johon Kristus oli painanut kasvojensa kuvan. Myös läntinen traditio tuntee ajatuksen Kristuksen alkuperäisestä kuvasta (Vera icon), joka on pohjana legendalle Veronican (< Vera icon) hikiliinasta. Tämän legendan mukaan nuori nainen, Veronica nimeltään, pyyhki hikeä Jeesuksen otsalta liinalla, johon ilmestyi kuin ihmeen kautta tämän kuva.


Legendat herättävät kysymyksen siitä, onko varhaisina vuosisatoina tunnettu joku tai joitain kuvia, joiden on uskottu syntyneen ihmeenomaisesti Kristuksen kanssa kosketuksissa olleelle kankaalle. Merkille pantavaa on joka tapauksessa, että ensimmäisten vuosisatojen epäyhtenäiset, allegoriset Jeesus-kuvat vaihtuvat 400-luvulta lähtien yhdenmukaisiksi kuviksi, jotka esittävät tuikeailmeistä ja parrakasta Kristusta. Tarkasteltavaksemme jää kysymys, onko Torinon käärinliina tai - mikäli se on keskiaikainen kopio - käärinliinareliikin varhaisempi esikuva ollut kanonisen Kristus-kuvan mallina.


Paul Vignonin johtama Sorbonnen yliopiston tiedemiesryhmä tutki ensimmäisiä kuvaaja Seconda Pian vuonna 1898 ottamia valokuvia Torinon käärinliinasta. Vignon ja Judica-Cordiglia vertasivat käärinliinamiehen kasvonpiirteitä 500-luvulta lähtien esiintyviin Kristus-kuviin freskoissa ja mosaiikeissa. Vignon löysi 15 yhtäläisyyttä, joista eräät ovat erityisen huomion arvoisia ja toistuvat edelleen ikonimaalausperinteessä. Näitä ovat esimerkiksi käärinliinamiehen kohonnut oikea kulmakaari, korostuneet poskipäät, suurentunut vasen sierain, haaroittunut parta, vaakasuora viiva kurkulla, korostuneet pöllömäiset silmät sekä otsalla kaksi oikealle osoittavaa hiuskiehkuraa. Vignonin havainnot johtavat kysymään, valmistiko joku taiteilija 400-500 -lukujen vaihteessa käärinliinamiehen kasvoista huolellisen piirroksen, joka oli mallina myöhemmille Kristus-kuville.


Ehkä tunnetuin Kristuksen kasvojen kuva on ns. Veronican hikiliina, jollainen on ollut Roomassa noin 1000-luvun alusta lähtien. Veronican hikiliinaa on esitetty Roomassa pyhiinvaeltajille paavillisina juhlavuosina 1300 ja 1350. Veronican hikiliinasta tunnetaan maalauksia 1300-luvulta, jotka muistuttavat Torinon käärinliinan kasvoja.


Edellä kuvasimme lyhyesti Veronican hikiliinan syntylegendan. Legendan varhaisemmissa muodoissa 700-luvulta kyseessä oli verenvuotoa sairastanut nainen (Matt 9,20-22 par.), joka oli saanut haltuunsa Kristuksen ihmeitätekevän kuvan. Legendan mukaan kuva oli syntynyt Getsemanessa, kun Kristus kuivasi hikoilemansa veren liinaan.

[ SIVUN ALKUUN ]


 
4. KÄÄRELIINA KULKEUTUU 1. VS:LLA EDESSAAN

Veronica-legendan varhaisen variantin mallina oli ilmeisesti Mandylion-legenda, jonka mukaan vaikeasti sairas Edessan kuningas Abgar V parantui katsomalla kuvaa, joka oli syntynyt Kristuksen painettua kasvonsa kankaalle. Kesarean piispa Eusebioksen kirkkohistorian (325) mukaan Abgar V hallitsi Edessaa 13-50 jKr.


Eusebios kuvaa kirkkohistoriassaan Jeesuksen ja sairaan Abgarin kirjeenvaihtoa. Legendan mukaan laajaan opetuslapsipiiriin kuulunut Thaddeus tuli Edessaan ja meni Abgarin luo Mandylion mukanaan. Opetuslapset eivät itse voineet pitää Mandylionia, sillä se oli ollut kosketuksissa kuolleeseen ja oli juutalaiskristillisen käsityksen mukaan siksi saastainen. Lisäksi kankaaseen piirtynyt ihmisen kuva rikkoi kuvakieltoa. Opetuslapset ymmärsivät kuitenkin käärinliinan arvon, eivätkä halunneet hävittää sitä.


Wilson arvelee, että Thaddeus muutti käärinliinan muotokuvaksi taittelemalla näkyviin vain liinan kasvoja kuvaavan osan. Mandylionia kutsutaan eräässä lähteessä siksi nimellä "neljästi kaksinkertainen". Miehen ruumista esittävä osa liinasta oli taiteltu piiloon, joten katselijat eivät tulleet tietämään, että kyse oli kuolleen Kristuksen käärinliinasta. Siksi ne, jotka näkivät Mandylionin 500 - 900-luvuilla, uskoivat näkevänsä kuvan elävästä Kristuksesta.
Eräissä Mandylionia esittävissä kuvissa sen päälle on kuvattu verkko. Wilson arvelee, että Thaddeus asetti Mandylionin päälle kultaisen verkon siten, että Kristuksen pään kohdalla oli pyöreä aukko. Verkon ansiosta kangasta ei kukaan päässyt taittelemaan auki. Wilsonin mukaan kultaisen verkon teki Aggai, kuninkaallinen päähineen valmistaja.


Myöhemmin kristittyjä alettiin vainota Edessassa ja Mandylion piilotettiin n. 57 jKr. Wilsonin mukaan Mandylion oli piilossa Edessan länsiportin yläpuolella, kunnes vuoden 525 suurtulvan vahingoittamia muureja korjattiin ja Mandylion tuli esiin. Wilson arvelee, että uudelleen löytynyt Mandylion oli taiteilijoiden mallina, kun he maalasivat Kristuksen kuvia. Näissä kopioissa Kristuksen pää on kuvattu pyöreän kehän keskelle, mikä vastaa kultaisen verkon keskellä olevaa ympyrää. Edessasta kangas kulkeutui vuonna 944 edelleen Konstantinopoliin, mistä se hävisi 4. ristiretken yhteydessä vuonna 1204.


Tämän Wilsonin päättelyketjun perusteella Mandylion ja käärinliina ovat sama esine, joka on myöhemmin antanut aiheen Veronica-legendalle sekä sen perusteella maalatuille Veronican hikiliinoille. Wilsonin teoria selittää käärinliinasta tehdyt siitepölyhavainnot sekä Kristuksen näköiskuvan ilmestymisen kirkkotaiteeseen 500-luvulla.

[ SIVUN ALKUUN ]

 


5. KÄÄRELIINAN MATKA EDESSASTA KONSTANTINOPOLIIN

Käärinliina oli saanut olla lähes 900 vuoden ajan Edessassa, puolet tästä ajasta tosin kätkössä, kunnes vuonna 944 Bysantin keisari Romanos haetutti Mandylionin Edessan Hagia Sofia -kirkosta. Sotapäällikkö Kurkuas pakotti Edessalaiset luopumaan reliikistä, joka tuotiin laivalla Konstantinopolin Hagia Sofia -kirkkoon.


Vuonna 1204 ristiretkeläinen Robert de Clary kertoo Konstantinopolin Blakhernain kirkosta, jossa "oli säilytettynä sydoine, johon meidän Herramme oli kiedottuna. Ja joka perjantai se asetettiin pystyyn, niin että meidän Herramme hahmo voitiin selvästi nähdä siinä." Mikäli Mandylion ja Kristuksen käärinliina ovat sama esine, osoittaa em. ristiretkeläisen havainto, että Mandylion oli kääritty auki ja kuolleen Kristuksen ruumista esittävä käärinliina oli löytynyt. Vielä samana vuonna 1204 neljännen ristiretken soturit ryöstivät ja hävittivät kristityn Konstantinopolin, jolloin myös käärinliina/Mandylion katosi.

[ SIVUN ALKUUN ]

 


6. KÄÄRELIINA TEMPPELIHERROJEN HALLUSSA 1204-1350?

Kristuksen käärinliina katoaa historian näyttämöltä Konstantinopolin ryöstön jälkeen vuonna 1204 tullakseen esiin Ranskassa noin 150 vuoden kuluttua, kun käärinliinareliikki pantiin näytteille vaatimattomassa Lireyn kirkossa.
Wilson esittää hypoteesin, jonka mukaan Temppeliherrat pitivät käärinliinaa halluussaan vuosien 1204-1350 välisen ajan. Temppeliherrat olivat tähän kyllin varakkaita, jotta heille ei tullut kiusausta myydä erittäin kallisarvoista reliikkiä. Temppeliherrojen tarkasti vartioidut luostarilinnoitukset tarjosivat keinon salata käärinliina.


Wilson poimii joitain perusteita teoriansa tueksi. Ensinnäkin Temppeliherroilla sanottiin olleen hallussaan salaperäinen parrakas pää, jota he palvoivat salassa maahan heittäytyen ja jota he kutsuivat Vapahtajakseen. Filip IV Kaunis heitti vuonna 1307 tämän salaperäisen kultin päälle kerettiläisen leiman kukistaakseen Temppeliherrat ja saadakseen käsiinsä näiden rikkaudet.


Temppeliherrojen hallussa olleesta käärinliinasta oli näkyvissä vain "luonnollista kokoa oleva miehen pää, hurjat, parrakkaat kasvot", kuten aikanaan Edessassa. Tästä oli teetetty kopioita, joita kunnioitettiin eri puolilla Temppeliherrojen temppeleissä.


Sinänsä ei ole mitään erityistä siinä, että Temppeliherrat kunnioittivat miehen päätä, jos kyseessä olivat Kristuksen kasvot. Kärsimysmystiikan yleistymisen myötä oli 1300-luvulla levinnyt kuolleen Kristuksen kasvojen kunnioitus, josta on esimerkkejä myös Suomesta. Kristuksen kasvoja kunnioitettiin seremoniassa Pietarin ja Paavalin juhlan jälkeen 29.6. Pyhille kasvoille oli myös omistettu erityinen juhla 1.7.


Temppeliherrojen säännön laatinut Bernhard Clairvauxlainen oli edistämässä kärsimysmystiikan leviämistä. Hän puhui uudesta elämästä, jonka tarkoituksena on, että "me paneudumme mietiskelemään Herran Jeesuksen paljastettujen kasvojen kunniaa." Bernhard ei varmaankaan tiennyt vielä mitään Mandylionista, mutta loi pohjaa sen kunnioitukselle.


Bernhard antoi Temppeliherrojen asuksi perustamansa Sisterssiläissääntökunnan puvun, hupullisen valkoisen kaavun. Jokainen temppeliritari sai vihkimyksen yhteydessä oikeuden pitää valkoista viittaa, johon myöhemmin liitettiin punainen risti symboloimaan Kristuksen ristinnaulittua ruumista. Näin ritarikunnan asussa ja sen symboliikassa heijastuu edelleen Bernhardin kärsimysmystiikka: Ristinnaulittu Kristus, hänen sovitustyönsä, on ansainnut kristityille valkean vaatteen. "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne" (Gal 3,27).


Temppeliherrojen messussa pappi luki Psalmin 67, joka toistaa Aaronin siunauksen pyyntöä Jumalalle "valistaa kasvonsa". Tämä pyyntö toteutui käärinliinan kasvoissa, jotka Wilsonin mukaan olivat kopioituna messussa esillä. Vuonna 1951 löytyi Englannin Somersetissä maalattu keskiaikainen paneeli, joka esittää parrakasta miehen päätä. Kuva muistuttaa huomattavasti Mandylion-kopiota ja on Wilsonin mukaan mahdollisesti peräisin temppeliherrojen preceptoriosta, joka oli ollut paikkakunnalla vuodesta jo 1185 lähtien.


Edellisillä perusteilla Wilson tekee sen johtopäätöksen, että käärinliinareliikki oli temppeliherrojen alkuperäinen "epäjumala", jonka kopioita monet Temppeliherrojen hallussa olleet kuvat olivat.
Wilson arvelee, että käärinliina kulkeutui Akkon kukistumisen jälkeen vuonna 1291 Sidoniin ja Kyproksen kautta Pariisiin, Temppeliherrojen päämajaan, Villeneuve du Templeen. Siellä salaisestikin näytetty Kristuksen kuva herätti 1300-luvun alussa huomiota ja johti Filip IV:n vainoon sekä järjestön tuhoon.


Lokakuun 13. vuonna 1307 Filip IV Kaunis vangitutti temppeliherroja ja kidutti heitä. Vainossa vangittuja Temppeliherroja kuulusteltiin heidän epäjumalanpalveluksensa selvittämiseksi. Etienne Troyeslainen kertoi inkvisitiolle salaperäisestä esineestä: "... pappi kantoi sen sisään kynttilöitä kantavien veljien kulkueessa, ja se asetettiin alttarille; se oli ihmisen pää, vailla kultaa tai hopeaa, hyvin vaalea ja väritön, ja sillä oli harmaa parta kuten temppeliherroilla." (Heinrich Finke, Papsttum und Untergang des Tempelordens. Münster 1907, II S. 334). Tämän alkuperäisen Mandylionin lisäksi Temppeliherroilla oli sen perusteella tehtyjä kopioita.


Kuulusteltujen antama kuvaus "epäjumalasta" vaihteli. Useissa kuvauksissa toistuu maininta siitä, että kyseessä oli ihmisen pää. Eräs kertoi parrakkaasta miehen päästä, joka oli maalattu parruun. Toinen oli nähnyt vaalean parrakkaan pään. Kolmas kuvaili kappelissa roikkuvaa seinävaatetta, johon oli kuvattu mies (Malcom Barber, "The Trial and its Aftermath", Bausceannus 1995).


Temppeliherrojen vainon päätteeksi Filip IV teloitti 18. maaliskuuta 1314 suurmestari Jacques de Molayn ja Normandian mestarin Geoffrey de Charnayn Seinen pienellä saarella nimeltään Ile des Juifs: "Kun aurinko laskeutui Pariisin kattojen taakse Jacques de Molay kumppaneineen, katse kohti Notre Damen katedraalia heidän oman toivomuksensa mukaisesti, poltettiin hitaasti kuoliaaksi."


Roviolla poltettu temppeliherra Geoffrey de Charnay oli lähes saman niminen kuin Torinon käärinliinan ensimmäinen tunnettu omistaja Geoffrey de Charny, sotahistorian tuntema henkilö. Poitiers'n taistelussa 19. syyskuuta 1356 Geoffrey oli saanut nimityksen porte-oriflammen virkaan, Ranskan kuninkaallisen sotalipun kantajaksi. Geoffrey torjui taistelussa ruumillaan kuninkaaseen kohdistetun keihään iskun ja sai itse surmansa.


Wilson pohtii sitä mahdollisuutta, että miehet olivat toisilleen sukua ja että kyse olisi ollut isosedästä ja veljenpojasta. Jos tämä rohkea oletus pitää paikkansa, niin silloin Temppeliherrojen hallussaan pitämä käärinliina olisi voinut kulkeutua teloitetun Normandian mestarin Geoffrey de Charnayn kautta tämän sukulaiselle Geoffrey de Charnylle. Tietojen niukkuuden johdosta sukulaisuutta ei voida kuitenkaan vahvistaa ja se jää pelkäksi oletukseksi. Onkin varsin todennäköistä, ettei temppeliherra Geoffrey de Charnayllä ja myöhemmällä käärinliinan omistajalla Geoffrey de Charnyllä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

[ SIVUN ALKUUN ]

 


7. KÄÄRELIINAN VAIHEET 1350 -LUVULTA LÄHTIEN

Tarkastelemme seuraavaksi käärinliinan dokumentoitua historiaa 1300-luvun puolivälistä lähtien. Urheudestaan tunnettu sotapäällikkö Geoffrey de Charny rakennutti 1350-luvulla kollegiaattikirkon Lireyhin Ranskaan. Hänen elinajaltaan ei ole tietoa siitä, että hänellä olisi ollut hallussaan käärinliina. Eräs esine puhuu kuitenkin tämän seikan puolesta. Kyse on amuletista, pyhiinvaeltajille jaetusta muistomedaljongista. Siihen on kuvattu Geoffrey de Charnyn ja hänen puolisonsa Jeanne de Vergyn vaakunat sekä auki levitetty käärinliina, joka esittää Kristusta etu- ja takapuolelta, mikä on nimenomaan Torinon käärinliinan erityispiirre. Tästä syystä Wilson olettaa, että Lireyssä syntyi käärinliinareliikin ympärille kultti vuoden 1357 jälkeen, sen jälkeen kun sotapäällikkö Geoffrey oli jo kuollut. Wilsonin hypoteesin mukaan Geoffrey ei halunnut paljastaa elinaikanaan kankaan olemassaoloa, koska samalla olisi paljastunut, että hän oli perinyt kankaan temppeliherroilta.


Geoffrey de Charnyn köyhä leski Jeanne de Vergy pani reliikin näytteille toivoen sen tuovan pyhiinvaeltajia ja tuloja. Tuona aikana korostettiin Kristuksen kärsimyksiä, mikä teki käärinliinareliikin ajan oloihin "muodikkaaksi". Vaatimaton Lireyn puukirkko vaikutti kuitenkin liian vähäpätöiseltä ympäristöltä yksityiskohtaiselle kärsimysreliikille. Kun vielä Jeanne-leski ja Lireyn papit eivät osanneet selittää kankaan alkuperää, syntyi aiheellisia epäilyjä sen aitoudesta. Troyesin piispa Henri de Poitiers pahastui käärinliinan näytöksistä ja Geoffreyn perheen oli otettava käärinliinan pois näytteiltä.


Geoffreyn leski Jeanne meni kuitenkin vaikutusvaltaisiin uusiin naimisiin rikkaan Aymon de Genevan kanssa, jonka veljenpoika oli tuleva Avignonin paavi Klemens VII. Tämän suhteen avulla Jeannen suvun hallussa ollut liina voitiin asettaa uudelleen näytteille vuonna 1389. Myös tämä uusi liinan näytteillepano herätti närkästystä. Troyesin piispa Pierre d'Arcis kirjoitti muistion paavi Klemens VII:lle "väärennetyn reliikin" esittämisestä. Paavi Klemens VII tuki kuitenkin edelleen käärinliinaesityksiä, Wilsonin mukaan mahdollisesti siksi, että tiesi kankaan todellisen alkuperän. Paavi Klemens kielsi piispa d'Arcisia tutkimasta asiaa enempää, mutta salaperäisyys käärinliinan ympärillä aiheutti edelleen epäilyjä sen aitoudesta.


Liinaa hallussaan pitänyt Geoffrey de Carnyn ja Jeannen poika Geoffrey II de Charny kuoli vuonna 1398 ja käärinliina päätyi hänen tyttärelleen Margaretille. Tämä toimitti reliikin de Charnyjen Montfortin linnaan ja pian sen jälkeen miehensä Humbert de Villersexelin tilalle St. Hipolyte sur Doupsiin. Siellä käärinliinasta tehtiin useita jäljennöksiä. Margaret jäi vaille perillisiä ja lahjoitti käärinliinan vuonna 1453 Savoijin herttua Ludvigille, sen sijaan että olisi palauttanut kankaan isoisänsä Geoffrey de Charnyn rakennuttaman Lireyn kirkon kaniikeille.


Käärinliinaa alettiin käyttää suojakeinona kaikenlaisia onnettomuuksia vastaan, mikä kasvatti reliikin mainetta. Seuraava Savoijin herttua Amadeus IX laajensi Chambéryssä sijaitsevan herttuallisen kirkon käärinliinan säilytyspaikaksi (Sainte Chapelle), minne käärinliina tuotiin juhlallisesti vuonna 1502. Neljäntenä joulukuuta vuonna 1532 käärinliina oli vaarassa tuhoutua kappelin sakariston tulipalossa. Käärinliinaa suojannut hopearasia suli osittain ja sula metalli poltti laskostettuun kankaaseen sarjan reikiä. Klarissalaisnunnat paikkasivat reijät uudella kankaalla, mikä näkyy selvästi käärinliinassa olevan miehen kuvan molemmilla sivuilla. Itse kuva säilyi kuin ihmeen kautta vahingoittumattomana.


Vuonna 1578 käärinliina kuljetettiin Savoijin uuteen pääkaupunkiin Torinoon ja vuonna 1694 sen nykyiseen säilytyspaikkaan, Johannes Kastajan tuomiokirkon kappeliin Torinossa.

[ SIVUN ALKUUN ]


 
8. LOPPUSANAT

Wilsonin kirjan kiinnostavin näkökulma on mielestäni Mandylionin ja Veronican hikiliinan takana olevien traditioiden yhdistäminen ja niiden liittäminen Torinon käärinliinan tuntemattomiin varhaisvaiheisiin. Nähdäkseni on selvää, että 500-luvulta lähtien on tunnettu kanoninen Kristus-kuva, jonka mukaan Vapahtajaa esittävät muotokuvat on tehty. Tätä samaa kanonista mallia noudattavat monet tunnetut käärinliinareliikit Torinon käärinliina mukaan lukien. Mikäli Torinon käärinliina on aito, voi se hyvin olla juuri taidehistorian tuntemien Kristuksen kuvien taustalla ollut kanoninen mallikuva.


Sen sijaan kartoittaessaan Käärinliinan päätymistä Konstantinopolista sen ensimmäiselle tunnetulle omistajalle Ranskan Lireyhin Wilson on epävarmalla maaperällä joutuessaan rakentamaan useiden hypoteesien varaan. Temppeliherrojen rooli reliikin välittämisessä Palestiinasta Eurooppaan jää todennäköisesti paikkaansa pitämättömäksi oletukseksi samoin kuin Käärinliinan ensimmäisen omistajan Geoffrey de Charnyn yhteys Temppeliherroihin.


Sen sijaan on varsin uskottavaa ja todennäköistäkin, että Temppeliherrojen menoissaan käyttämä parrakkaan miehen kuva esitti Kristuksen kasvoja. Olihan 1300-luvun kärsimysmystiikalle tavallista Kristuksen kasvoja esittävän kuvan kunnioittamien. Näin Temppeliherroja vastaan tehdyissä harhaoppisuussyytöksissä ei olisi ollut mitään perää. Temppeliherrat saattoivat kunnioittaa Kristuksen kasvoja ilman, että kuva oli mitenkään yhteydessä Torinon käärinliinaan. Toisaalta Temppeliherrojen kunnioittamat kuvat ovat selvästi salaperäisyyden verhoamia, eivätkä ritarit itsekään tunnu tietävän tarkasti, mistä kuvien kohdalla oli kyse. Tämä salaperäisyys saattaa puhua sen puolesta, että ritarikunnan hallussa oli aitona pidetty käärinliinareliikki.


Ehkä vaikein ongelma Torinon käärinliinan aitoutta ajatellen on kankaan radiohiiliajoitus 1300-luvulle. Vuonna 1988 käärinliinan ikää tutkittiin kolmessa eri yliopistossa käyttäen C 14 -menetelmää. Tulokseksi saatiin vuosien 1260-1390 välinen aika. Tuloksen luotettavuutta on epäilty monissa yhteyksissä.


Torinon yliopiston rationaalisen mekaniikan professori, matemaatikko Bruno Barberis luennoi aiheesta Helsingin yliopistossa lokakuussa 1998. Hänen mukaansa on "muissa yhteyksissä voitu varmuudella todeta, että vanhojen kangasmateriaalien arvioinnissa hiili- 14-testeissä on tehty monien vuosisatojen virheitä. Niin sanottujen vapaiden radikaalien vaikutuksesta vanhojen tekstiilien kemiallinen koostumus muuttuu. Tämä johtuu esimerkiksi vaatteisiin aikojen kuluessa kertyneistä saastuttavista aineista sekä hapettumisesta. Tällä hetkellä etsitään uusia, parempia menetelmiä tutkia tämän vanhan vaatekappaleen ikää".


Barberis puhuu tiedemiehenä todennäköisyyksistä. Jos kangas on aito, on Torinon käärinliinan rankasti kärsinyt mies hänen mukaansa erittäin suurella todennäköisyydellä juuri Jeesus Nasaretilainen - niin suuria ovat yhtäläisyydet miehen vammojen ja Uuden testamentin kuvauksen välillä (professori Miikka Ruokasen artikkeli Kotimaa-lehdessä 9.10.1998).


Vaikka prof. Barberis antoikin lausuntonsa puolueettomana tiedemiehenä, on hän samalla Pyhän käärinliinajärjestön ja kansainvälisen Käärinliinakeskuksen puheenjohtaja ja tässä ominaisuudessa sidoksissa käärinliinan aitouden puolustamiseen.

Pekka Särkiö (teol. tri, Lahti; 13 V AD -99)

[ SIVUN ALKUUN ]